keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Seitsemän viikkoa

Oiva Oleksi



Onnenpoika

Opri Orvokki
Kylläpäs pennut kasvaa, maanantaina tuli täyteen seitsemän viikkoa. Ensiviikolla on jo ensimmäinen rokotus.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Bobbarit viikon vanhoja

Poutapilvi (tyttö/ female)

Pyrstötähti (poika/male)

Puuha-Pate (poika/male)

Puolikuu (poika/male)
Päivänsäde (tyttö/female)
Tässä vielä koko porukka
 Pikkuhiljaa pennut kasvavat, virkeitä ovat ja kovia syömään. Emon maito ei ihan tunnu riittävän, olen joillekin joutunut antamaan lisämaitoa, mutta se ei tahtia haittaa. Silmät ovat toisilla jo auenneet, osa pitää silmiään vielä tiukasti kiinni.
 Pyrstötähti on isoin poika, pitkähäntäinen ja hauskasti selästä täysmusta, mutta mahan alus ja jalat ovat raidalliset, oliskohan hopea tabby.

Poutapilvi on taas pienin tyttö, syntessään painoi vain 80g, mutta hyvin se on jo kasvanut, eikä ole enää tarvinnut lisäruokaa. Sillä on kaunis töpö ja hassu musta lehmäkuviointi, päähän ja niskaan on tullut hieman tabbyraitaa.

Puuha-Pate, punainen tabbypoika, saattaa olla hopea. Patella on myös hyvä töpö. Pate kasvaa nyt hyvää vauhtia, vaikka aluksi taisi sille langetta vähän huonompi nisä kun paino ei meinannut nousta.

Puolikuu on ruskea tabby ja nimensä mukaan sillä on puolipitkä häntä, kuun sirpin mallinen. Kasvoiltaan ja olemukseltaan niin kaunis, mutta hänneän puolesta ei ehkä ole näyttelytasoinen. Tämä poika on koko ajan kasvanut hurjaa vauhti ja muutenkin pitänyt puolensa.

Päivänsäde, kaunis kilpikonna tabby jolla häntäkin aivan kohdallaan. Se on juuri kuin minun lapsuuteni töpöhäntä kissa Miiru. 
Posted by Picasa

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kidnappaus

Rita haluaa omat pennut, jos ei itse ole tiine niin varastetaan sitten toisilta.
Rita hoitaa onnellisena Pillin pentuja Rita tuppaa vaan unohtamaan pennut pöydällä olevalle petille, kun itselle tulee tärkeämpää tekemista. Eilen illalla palautin pennut emolleen ainakin viiisi kertaa, saa nähdä kuinka kauan tätä showta jatkuu.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Hiekkalaatikon arvoitus on selvinnyt



Hienosti pennut osaavat jo käyttää hiekkalaatikkoa
Oiva näyttää mallia


Toisinaan rankan ponnistuksen jälkeen sammutaan laatikon reunalle


Opri katsoo usein vain vierestä kun pojat painii

 

 Onnenpoika valmiina uusiin seikkailuihin



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Räggärit kasvaa

harjoitellaan jo syömistä

välillä levätään

ja taas vähän syödään
Posted by Picasa

Syntyihän ne vihdoin

Onnelinen äiti viiden suloisen lapsensa kanssa
 

Riemu-koira on myyty, ei malta väistyä pentukopan ääreltä

Lehmi-tyttö, olisko kilppari harlekiini

Punainen poika, ehkä hopea 

Kilppari tyttö ja kaksi ruskeaa tabby poikaa
Posted by Picasa

Tässä vielä odotellaan

 
Api-iskä yrittää lohduttaa
 v
viihdyttää

mielistellä
ja rakastaa
Posted by Picasa