sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kotia vailla


 Kamerani on kadonnut, joten en ole saanut uusia kuvia laiettua tänne. Tässä kuiten tuoreita vähän huonolaatuisia kännykkäkameralla otettuja kuvia.

Vielä olisi kaksi ihanaa pentua kotia vailla. Yksi pentu on lähdössä uuteen kotiin elokuussa, mutta nyt voi vielä valita näistä kolmesta. Kaikki nämä pennut ovat tosi sosiaalisia ja bobbareiden tapaan ovat heti ovaella vieraita vastassa. Ovat aina tapahtumien keskpisteessä ja osallistuvat kaikkeen. Ovat tottuneet koiriin ja leikkivät ja painivat meidän koirien kanssa ihan kuin olisivat itsekin koiria. Vierailevista lapista innostuvat kovasti, leikkivät ja telmivät. Pennut eivät edes kauhistu lasten kirkuvia ääniä, vaikka ne ovatkin harvinaisempia meillä. Bobbarit tuntuvat sopeutuvan tilanteeseen kuin tilanteeseen uskomattomalla innolla ja luottamuksella. Pienet harmit ja murheet unohtuvat hetkessä, eikä todellakaan jäädä mököttämään.



Puolikuu
 Puolikuu on kilpikonna hopea tyttö. Turkki sillä on uskomattoman silkin pehmeä. Se on näyttävän kokoinen ja  lihksikas niin kuin bobbarin kuuluukin. Puolikuun häntä saattaa olla aavistuksen liian pitkä näyttelytasoiseksi, mutta se on kauniisti  kaartunut takapuolen ympärille. Tytön hinta on 700€
Puolikuu on kehräävä ja huomiota hakeva sylivauva. Sillä on hauska naukumisääni, pieni ja  hento ii aaa kuuluu, kun tyttö haluaa jotakin. Niipä se on saanut kutsumanimekseen Iia.

Pyrstötähti
Pyrtötähti, kotoisammin Pyrsti. Mustahopea tiikeri. Hurmaava, leikkisä ilopilleri, joka on ensimmäisenä aina paikalla ja puhtia riittää. Toisaalta se taas käpertyy mielellään syliin ja kaipaa hellyyttä. Pyrstillä on pitkä häntä joten siitä ei ole näyttelykissaksi, mutta siitä saa mitä hurmaavimman kotikissan jonka kanssa aika ei tule pitkäksi.  Hinta 500€


Pyörremyrsky
Pyörremyrsky eli  Myrsky on punahpoea tiikeri. Se komea kollin alku, kaikin puolin näyttelytasoinen. Jykevä lihaksikas kroppa, isot muhkeat tassut ja ihana pom pom töpöhäntä. Nuorempana se ei yhtä paljon kerjännyt huomiota kuin sisaruksensa, mutta nykyään sen täytyy päästä sohvalle syliin TV:tä katsomaan ja yöt se nukkuu mieluiten tyynyllä korvanjuuressa.  Hinta 800€

Ensi launataina 27.7 se osallistuu SUROKin näyttelyyn Kaapelitehtaalla. Tervetuloa sinne katsomaan.