lauantai 21. kesäkuuta 2014

Hauskaa Juhannusta

Tällaisia ihana pulloposkia on näistä ryhmä- Rämän pojista tullut. Pojat voivat ja kasvavat hyvin ja emolla riittää maitoa. 
Poudan kanssa ollaan siirrytty asemasodasta välirauhaan, nyt on pennut saaneet olla rauhassa laatikossa lattialla minun valitsemassa paikassa.





 Pouta-emon viime viikon missio oli saada pesäpaikka mahdollisimman korkealle. Paikkaa haettiin kylppärin peilikaapin päältä, eteisen hattuhyllyltä ja kerran hain pennut pois eteisen komeron päältä. Lopulta Pouta löysi mielestään oivallisen peäpaikan takan viereisen puutelineen päältä. Sinne se kuskasi pentunsa kiiveten ensin jakkaralta takan päälle ja sieltä sitten telineessä olevaan laatikkoon. Otin laatikon alas ja vein pennut työhuoneeseen. Poutapa sieppasi samantein  pennun suuhunsa ja lähti hyppäämän takan päälle vaikka jakkara oli otettu pois. No eihän voima takatassuissa sentään riittänyt hyppäämään kaksimetrisen takan päälle, kun pentukin oli vielä kannetavana.  Yritystä se ei kuitenkaan estänyt, vaan Pouta hyppi vieterinlailla takanreunaa vasten, joten minun täytyi antaa periksi. Laitoin vähän isomman laatikon hyllylle ja siirsin pennut sinne. Siellä Pouta sitten hoiti tyytyväisenä pentujaan. Laatikko oli kuitenkin niin pieni, ettei Pouta saanut edes jalkojaan kunnolla suoraksi. Kolmen päivän koppihoito auttoi ja Pouta suostui pesän siirtoon.


Api-iskä valmistui toukokuun lopussa Hyvinkäällä Grand international championiksi ja käytiin oikein valokuvaajalla.Viime viikolla lähti sitten pojalta pallit, joten näyttelyuraa jatkamme kastraattiluokassa.


Qilda
KBL f 09 22

Qur-Noir
KBL n 09 22
  
Nämä kaksi kaunokasita ovat vielä vailla omaa kotia.   Kyselyitä on kyllä taas tullut, mutta mitään varmaa ei ole vielä tiedossa. Näistä molemmista saisi aivan ihan näyttelykissan, uskoisin että ulkonäkö ja luonnekin kyllä riittävät hyväänkin näyttelymenestykseen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti